*

Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Kumpi väistyy: Deutsche vai Merkel?

Deutsche Bank, Saksan suurin luottolaitos on ollut jo vuosia euroalueen murheenkryyni. Pankki on vuoden alusta menettänyt puolet markkina-arvostaan ja yksistään eilen maanantaina yli 7 %. Arvioiden mukaan Deutschen markkina-arvosta useampi prosentti on myyty lyhyeksi, eli sijoittajat (mukaan lukien George Soros) odottavat kurssin laskevan lisää. Viime päivien laskun katalyytti oli Yhdysvaltain päätös langettaa DB:lle 14 miljardin USD:n sovittelusakko finanssikriisiä edeltävistä asuntolainajärjestelyistä.

 

Tässä tulee väistämättä Lehman Brothersin alamäki mieleen. Muistan kun pankille naureskeltiin sinä päivänä kun yhtiön markkina-arvo alitti kyseisen vuoden pankkiireille maksettavan bonus-budjetin. Se oli alle viikko ennen pankin kaatumista. Nyt odotellaan, milloin Deutschen markkina-arvo (nyt 16 miljardia euroa) alittaa sakkovaatimuksen. Elämme kuitenkin eri aikoja!

 

Pankki on ilmoittanut, ettei sillä ole aikeita maksaa sakkoa kyseisessä suuruudessa. Markkinoilla kannetaankin huolta siitä, että Deutsche joutuisi joka tapauksessa nostamaan merkittävän määrän (jopa 20 miljardia euroa) uutta pääomaa maksaakseen edes osan nyt langetetuista sakoista.

 

Liittokansleri Merkel vakuutti viikonloppuna, ettei Saksan liittovaltio lähtisi Deutschea pelastamaan. Sittemmin onkin pankissa ja pörssissä juostu sekuntikellon kanssa: jos luottamus alkaa kadota, katoavat pankilta vastapuolet. Se on aika iso juttu silloin, kun pankilla on 70 000 miljardin edestä johdannaisia. Toisaalta, viime vuosina on totuttu siihen, että poliitikot astuvat pelastusoperaatioineen kuvaan jossain vaiheessa. Nyt odotellaan, kuinka kauan kurssin annetaan laskea ennen kuin sen aika on.

 

Johdannaiset toimivat hyvän sään aikana

 

Deutschen pelastaminen saattaisi totuttuun tapaan välttää lyhyen tähtäimen taloudellisen kaaoksen, mutta se aloittaisi samalla melkoisen poliittisen mylläkän. Saksa on itse ollut merkittävä aloitteentekijä pankkiunionissa, jonka tarkoitus on välttää yhteisvastuulliset pelastustoimet ja säilyttää pankin omistajat ja alkuperäiset vastapuolet maksajina. Esimerkiksi Italialta se on evännyt mahdollisuuden pelastaa omia konkurssikypsiä pankkejaan julkisin varoin. EU:n sijoittajavastuuseen tähtäävät bail-in-säännöt astuivat voimaan alkuvuodesta. 

 

Euroopan pankkisektorilla on laajemminkin ongelmia, joista osa on hallinnassa ja osa ei. Negatiivinen korkoympäristö heikentää koko sektorin kannattavuutta. Pankeilla on karkeasti ottaen kahdenlaisia taseongelmia: joko merkittävä määrä järjestelemättömiä luottoja perinteisessä antolainauksessa (italialaiset pankit) tai merkittäviä ja sekavia johdannaissalkkuja (Deutsche, Credit Suisse). Johdannaisriskit on toki pääasiassa netotettu. Silti niiden kautta pankilla on moniulotteisia vastapuoliriskejä, joista paraskaan analyytikko ei pääse täysin perille.

 

Riskien netotus toimii kirjanpidossa mainiosti silloin kun asiat ovat hyvin, mutta kun markkinapaniikki iskee, on vaikea ennustaa, kenelle jää mustapekka käteen. Johdannaisilla pystyy kohtuullisen mainiosti suojautumaan markkinariskeiltä, mutta vastapuoliriskeiltä ei. Jos ketjussa joku kaatuu ja kaikki ovat ostaneet suojauksia toisiltaan, kuka lopulta maksaa laskun?

 

Deutsche on pelastettu jo monesti...

 

Deutschen ongelmat alkoivat jo 10 vuotta sitten. Finanssikriisin aattona Euroopan suurimpiin kuuluva pankki oli maailman velkaantunein: sen sijoitukset olivat 68-kertaiset pankin tier 1 -pääomaan nähden. Deutsche selvisi täpärästi finanssikriisin myllerryksestä. Kun Yhdysvaltain liittovaltio pelasti vakuutusjätti AIG:n, Deutsche oli suurin edunsaaja. Lisäksi pankki sai merkittävää likviditeettitukea sekä Fediltä että EKP:ltä.

 

Deutsche oli myös merkittävä Kreikan ja muiden periferiamaiden rahoittaja. DB välttyi kuitenkin Kreikan aiheuttamilta luottotappioilta kuuluisassa velkajärjestelyssä (jota ei sellaiseksi saa sanoa), jossa pankkien Kreikka-omistukset siirrettiin markkina-arvoa korkeammilla tasoilla EKP:n taseeseen. Deutsche oli myös mukana Irlannin asuntokuplan rahoittamisessa… Mutta silloinkaan DB ei joutunut vaikeuksiin, kun Irlannin valtio sekä EU päättivät pelastaa pankit.

 

Mitä Deutschelle nyt tulee käymään? Veikkaisin, että jollain aikavälillä Deutschen pääosin taseen ulkopuolinen johdannaissalkku eristetään ja taataan (todennäköisesti tavalla tai toisella EKP:n toimesta), pankin muut toiminnot pilkotaan ja myydään muihin pankkeihin, tallettajat saavat pitää rahansa, mutta osa pankin velkojista jää nuolemaan näppejään.


Eli bailout tavalla, joka viime vuosina euroalueella on yleistynyt: keskuspankki astuu kehiin. Siihen ei tarvita hankalaa demokraattista päätöksentekoa, sitä ei tarvitse kutsua velkajärjestelyksi, ja Merkel voi säilyttää kasvonsa. Veronmaksajia ja tallettajia ei suoraan pistetä maksumiehiksi, näin vuosi ennen Saksan vaaleja. Tämä olisi se hallittu vaihtoehto. Ja vaihtoehtoa ilman “hallitsemisyritystä” tuskin tulee.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän TomBlomqvist kuva
Tom Blomqvist

Mitenköhän tuo vaikuttaa muihin saksalaisiin pankkeihin kuten Commerzbankkiin jne.?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Tuleva ja todennäköinen pelastusoperaatio ei toivottavasti lankea EU jäsenten maksettavaksi. Jos näin, niin sen luulis olevan, myös poliitikoille, se viimeinen pisara.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

On kiinnostavaa nähdä, että seuraako ko. pankin vaikeuksista uusi epäluottamuksen aalto pankkien väliseen luottamukseen. Lehmannin kaatuminenhan aiheutti luottamuskriisin joka romahdutti pankkien välisen luototuksen ja siitä seurasi romahdus reaalitaloudessa. Ko. tapahtumat ovat varmasti muisissa kun pohditaan mitä nyt tehdään. Itse uskon Deutschen olevan liian suuri kaatumaan, mutta mikä on se tapa jolla asia hoidetaan taitaa olla vielä aika tavalla avoin.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Tilanne on siinä mielessä erilainen, että DB:n ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosia. TBTF ilman muuta ja lasku tulee yhteisvastuullisena euroalueen veronmaksajille, kuten Kreikka-vastuiden sosialisoinnin yhteydessä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Eivät Lehmaninkaan ongelmat puskasta tulleet, mutta yllätys oli lähinnä se, että sen annettiin kaatua. Mikä romutti monellakin taholla kuvitelmat siitä mikä on liian iso kaatumaan.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #10

Noh, Lehman teki ennätystulokset 2005-2007 ja kaatui syyskuussa 2008, eli asiat tapahtuivat erittäin nopeasti varsinkin elo-syyskuussa 2008. Julkiset toimijat eivät reagoineet tarpeeksi nopeasti, mitä virhettä he eivät tehneet neljää päivää myöhemmin pelastaessaan AIG:n. Lokakuun 2008 alun lakipaketti oli sitten käytännössä koko investointipankkisektorin bailout.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Ajatus saksalaisen suurpankin pelastamisesta on kyllä vaikeampi myydä Euroopan kansalaisille kuin mitä köyhän Kreikan "pelastamisessa".

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #21

Eiköhän se "Lehman-hetkenä" mene kaupaksi.

Käyttäjän TapioAngervuori kuva
Tapio Angervuori

"Eli bailout tavalla, joka viime vuosina euroalueella on yleistynyt: keskuspankki astuu kehiin."

Mitenkä tuo bailout sitten muulla tavoin voitaisiin yleensä tehdä?

Talouskasvu ja velkaantuneisuuden kasvu kulkevat käsikädessä! Siis jossain vaiheessa keskuspankin apua tarvitaan satavarmasti. Alpeilla estetään suuri lumivyöry aiheuttamalla hallitusti sarja pieniä lumivyöryjä. Näin kansantaloudessakin on syytä tehdä!

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Loistava teksti. Hienoa, että edes joku päätöksentekokoneistossa on kartalla eli ymmärtää ja tietää - ja sen lisäksi sanoo ne asiat ääneen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Provosoiva otsikko, mutta mitä se loppujenlopuksi hyödyttää jos Merkel tai Deutche Bank poistuvat.

Poistuvat tai ei, asiat on järjestettävä niin että luottamus siihen että raha, tässä tapauksessa siis euro pysyy. Euron kurssissa ei saisi tulla suntuvia heilahduksia, muuten se luottamus menee.

On hyvä että pankin osakkeiden kurssi laskee. Osa sijoittajista korjaa rahansa pois ja loput omistajat sitten kärsivät nahoissaan osakkeiden arvon laskun.

Joku tapa pitää olla että pankin tavallisten normaalien asiakkaiden, säästäjien ja velanottajien asema turvataan.

Ei tämä yksin Saksan ongelma ole. Jos pankit on johdannaisten kautta naimisissa keskenään, niin tämäkin on sitten koko Euroopan ja maailman ongelma.

Merkelin ja Deutche Bankin syyttely voi olla terapauttista ja aiheellistakin, mutta sillä ei päästä asiassa eteenpäin. Tarvitaan niitä toimia joilla luottamus valuutan arvoon saadaan säilytettyä. Jos dollari tai joku muu valuutta koetaan euroa turvallisempana, valuutta alkaa virtaamaan Euroopasta sinne, mikä on Euroopan tappio.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Samaan aikaan Italia horjuu. Euro on siis edelleen tosi vakaa ? Luottamuus pankkeihin ja euroon on horjumaton? Jostain syystä Britellä menee nyt paremmin kuin uumoiltiin. Fixit toimi siellä ja muut jää maksamaan.

Eiköhan masinoida jokin aalto mielenosoituksia ja pelasteta DB painamalla EKPssa rahaa lisää ja vakuudet EVMn kautta sosialisoidaan kansoille ja realiomaisuudet siirretä keskuspankeille. Bank robbery as usual. Nyt tarvitaan äkkiä lisää sensuurilakeja. Asiaa ei saa kutsua velkajärjestelyksi tai että maiden kulut ja byrokratia maksatettaisiin kansoilla myöhemmin. Tieto lisää tuskaa.

Käyttäjän OlliSoppela kuva
Olli Soppela

Mikä on Euroopan Vakausmekanismin (EVM) tilanne? Eikös sinne kerätty juuri satojakin miljardeja EU:n veronmaksajien rahoja kasinopeleissä panoksiaan häviäville pankeille, kuten esim DB:lle tässä tilanteessa?

Reijo Jokela

Mielenkiintoista nähdä paljonko "me tienataan tällä" seuraavalla kriisillä, kuten tapahtui Kreikan kriisin kohdalla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Samaan aikaan Italia horjuu. Euro on siis edelleen tosi vakaa ? Luottamuus pankkeihin ja euroon on horjumaton? Jostain syystä Britellä menee nyt paremmin kuin uumoiltiin. Fixit toimi siellä ja muut jää maksamaan."

Eikös se ollut Brexit, jota ei ole millään tavalla aktivoitu. Britithän jättävät mahdollisen eroanomuksensa vasta ensi vuoden puolella.

Britit antaa Japanilaisille autofirmoille ja finanssisektorille aikaa siirtyä kaikessa rauhassa toimimaan yhteismarkkinoiden puolelle, elleivät sitten tulevat neuvottelut johda siihen että Englanti jää käytännössä äänettömänä osakkaana yhteismarkkinoille.

Se olisi ainakin Japanilaisten Englannissa toimivien autotehtaiden ehto sille että säilyttävät osan tuotantoaan Englannissa.

Ehkäpä Brexitistä tulee sellainen etu Suomelle että saadaan tänne japanilainen autotehdas, tai pari.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Tai raha virtaa Lontoon Cityyn, jonka ei tarvitse EU-pelleilyä noudattaa, mutta on käytännössä EUn sisällä. Eikä tarvitse maksella euron ja kuluttavien maiden kuluja. Ja saa siitä kilpailuedun. Ja on euroa vakaampi lopulta. Verotaivas. Pakovaluutta.
Tullit keräsi EU ennen ja jää jatkossa Briteille. Vientitullit maksaa 1 % , mutta säästyy tuontitullin meneminen EUlle. Eli +-0. Globaaleilla kirjanpidoilla on keinonsa.

Ja fixit on Fix it , korjaus suomeksi. sanaleikki. suom. huom.

Nytkin Suomesta ajaetaan sanomalehtiä Norjaan ja takaisin, jotta säästyy veroja. Kohta mennään Britanniaan samasta syystä ja haetaan tax freet.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Tai raha virtaa Lontoon Cityyn, jonka ei tarvitse EU-pelleilyä noudattaa, mutta on käytännössä EUn sisällä."

Näinhän Brexit- ihmiset toivovat ja sellaista unta näkevät.

Se mitä pitää noudattaa ja mitä ei tarvitse noudattaa ratkeaa kuitenkin EU:n ja Englannin välisissä neuvotteluissa, joissa EU pitää tietenkin omien jäsenmaidensa puolta, eikä Englannin puolta, vaikka brexit- ihmiset EU:ssa pitävätkin Englannin puolta.

Jos EU hoitaa hyvin neuvottelut ja pitää niissä Suomen puolta, niin varmasti Suomeen siirtyy Englannista joku Japanilainen autotehdas.

Mitä finanssisektoriin tulee, niin ei kai se nyt mitenkään voi ainakaan Suomen etu olla että EU:n ja Suomen finanssiasioita hoidetaan Lontoossa, siis EU:n ulkopuolella, vaikka sinä ja Euroopan brexit- ihmiset sitäkin kovasti toivotte.

"Eikä tarvitse maksella euron ja kuluttavien maiden kuluja."

Vastaavasti Englannissa kulut kyllä sitten lisääntyy.

"Nytkin Suomesta ajaetaan sanomalehtiä Norjaan ja takaisin, jotta säästyy veroja. Kohta mennään Britanniaan samasta syystä ja haetaan tax freet."

Miksei muuten postia pakata Venäjällä? Sinne olisi paljon lyhyempi matka.

Niin, olisi paljon helpompaa jos Norja olisi EU:ssa ja Venäjä kans. Ei sitten tulisi noita mutkia postinjakelussa.

Toisaalta, niin olen kuullut. Norjalaiset turskat ja lohet kierrätetään lenokoneella jossain kaukoidässä, jossa ne perataan ja saavat nätin muovipakkauksen, ennenkuin ne lennätetään takaisin EU:n markkinoille.

Niin että töitä kyllä riittää että nuo mielettömyydet saadaan karsittua,
Ensin pitäisi EU:n alue puhdistaa näistä veronkiertovaltioista ja sitten ulottaa puhdistukset EU:n ulkopuolelle.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Sattuuko kliimaksihetki vielä päällekkäin USAn vaalien kanssa? Sattumalta?

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Johdannaiset ovat pankkitoiminnan loiskasvain, joka pitää leikata siitä irti.

Pankkitoiminnan voisi jakaa vaikkapa näin:

1. Valtiolliseen yksityispankkitoimintaan, joka olisi julkisesti taattu.

2. Liikepankkitoimintaan, joka toimisi normaalilla liiketoimintariskillä ts. se olisi julkisesti takaamaton.

Johdannaishärvelit eivät olisi osa mitään pankkitoimintaa, vaan siitä erillistä vedonlyöntitoimintaa ilman takuuksia ja vakuuksia yhtään mistään.

Käyttäjän vekotin kuva
Kyuu Eturautti

Olen samaa mieltä ongelman ytimestä. Toivoisin että Elina toisi omaan osaamisensa tähän asiaan myös. Eihän toki vapailla markkinoilla pidä johdannaisten kaltaista uhkapeliä kieltää, mutta sitä ei saisi tehdä tavalla joka riskeeraa peruspankkitoiminnan - tai EU-veronmaksajien tilanteen.

Mikä olisi asiantuntijan ehdotus tähän asiaan?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Johdannaiset ovat hyödyllisiä instrumentteja, joilla pankin asiakkaat voivat suojata sijoituksensa tai lainansa markkinoilla tapahtuvia tilapäisiä muutoksia vastaan. Sen sijaan pankkien ei tulisi itse lähteä keinottelemaan näillä johdannaisilla, vaan kattaa positionsa täysimääräisesti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No jotkut tahot eivät pidä tuota brexittiä huonona, mahdollisuuksia on.

Tietystä tällaiset ajattelut ovat niitä ''yksittäistapauksia'' Parempi uskoa tietysti talousviisaisiin, ne ovat osanneet ennustaa hyvin mitä taloudessa tapahtuu, ainakin yhtä hyvin kuin meteorologit.

http://yle.fi/uutiset/3-9194582

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Tietystä tällaiset ajattelut ovat niitä ''yksittäistapauksia'' Parempi uskoa tietysti talousviisaisiin, ne ovat osanneet ennustaa hyvin mitä taloudessa tapahtuu, ainakin yhtä hyvin kuin meteorologit."

Kyllä Peka Poudan sääennusteisiin voi yleensä luottaa enemmän kuin talousennusteisiin. Ne kun tuppaa olemaan aivan järjestään pielessä.

Vaikka talousennuste olisi miten hyvä tahansa, voi joku odottamaton seikka, tai markkinavoimien ennalta-arvaamattomuus pilata ennusteen aivan kokonaan.

--------------
Mutta kyllähän tuo tuntuu ihan järkiperusteisesti siltä että Englanti tulee tässä brexitissään nyt häviämään, ihan riippumatta siitä millä tavalla se saa neuvottelunsa onnistumaan.

Vaikka mitään kostomenttaliteettia ei olisi, niin varmaa on että ainakin taloudellista hyötyä tavoitellaan nytkin, kuten aina ennenkin ja kaikki haluavat kääntää Englannin brexit- tuloksen jotenkin omaksi edukseen.

Jos joku hyötyy, niin joku toinen häviää ja se häviäjämaa on jokatapauksessa tässä keississä aina Englanti,

Käyttäjän MikkoKahanp kuva
Mikko Kahanpaa

Kommentoimasi jutun kirjoittaja sattuu olemaan eduskunnan ainoa, joka ymmärtää makrotaloustieteestä mitään. Itse asiassa hän on siinä tieteenlajissa Suomen kärkiosaajia Wahlroosin ja Korkmanin ohella. Valitettavasti vain kokoomuksen tuore PJ ja muu puolue ei kuuntele häntä, vaan jatkaa Kimmo Sasin opein. Siksi tämäkin hallitus epäonnistuu yhtä pahasti kuin pari aiempaa. Yst. Ei-kokoomuslainen PS: Jaan hänen näkemyksensä Deutschesta. Aika näyttää, olemmeko oikeassa. Se näyttää myös, onko maksumiehenä vain rikas Saksa vai myös Suomi.

Käyttäjän MikkoKahanp kuva
Mikko Kahanpaa

Kyseinen pankki oli myös eläkeyhtiö Ilmarisen pääkumppani Lehmanin kaatumisen aikoihin asti. Miksi? Se johtui korruptiosta. Eihän Deutsche ole koskaan ollut esim. GS:n tasolla millään segmentillä. Ilmarisen sijoituslinjalaisia lennätettiin Chamonixiin kaikki kulut maksaen; mm. yli 10 ruokalajin illallinen ** Michelin ravintolassa, lapissa lenneltiin kopterilla ja ajettiin moottorikelkoilla joka talvi. Ohjelmat olivat tekaistuja. Ilmarisen nykyinen sijoitusjohtaja Mikko Mursula oli tästä silloin osakejohtajana tietoinen. Ilmarinen nimenomaan edellytti näitä tekaistuja ohjelmia. Eläkeyhtiöt vain ovat TABU Suomessa. Edes perussuomalaisista yksikään ei ole valmis tutkimaan eläkejärjestelmämme korruption eri muotoja. Wahlroosin sanoin, "suomalainen eläkejärjestelmä on helvetin korruptoitunut". Tietojeni mukaan samaisen Ilmarisen toiminta olisi lakkautettu muutamia vuosia sitten, ellei lakeja olisi muutettu. Yksikään media ei ole uutisoinut tai tutkinut asiaa. Silloinen sijoitusjohtaja Timo Ritakallio tietenkin ylennettiin toimitusjohtajaksi. Tultuaan Ilmariseen Ritakallion ensitoimia oli tuplata sijoituslinjan ns. "frontin" bonukset ja höllentää ehtoja, suuresti arvostamani Jussi Laitisen siirryttyä Aktian TJ:ksi. Deutschen hätä näkyy esim. verrattaessa sen tasetta Nordeaan. Jos Deutschen taseen koko jaetaan pankin markkina-arvolla, lienee kerroin aivan tajuton. Sitä voi sitten verrata Nordeaan. Siinä missä Deutschen liiketoiminta taitaa olla Euroopan suurpankeista riskillisintä, on se Nordeassa taas alhaisimpia. Ts. Deutschen tase per markkina-arvo tulisi olla paljon pienempi kuin Nordealla. Lukuja etsimättä, näin ei varmasti ole. Mielenkiintoista tulee olemaan se, maksaako varakas Saksa laskun itse vai pannanko mm. Suomi maksumieheksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mielenkiintoista tulee olemaan se, maksaako varakas Saksa laskun itse vai pannanko mm. Suomi maksumieheksi."

En yhtään epäile löytyykö suomalaisista poliitikoista halukkuutta näihin talkoisiin. EU:sta löytyy hyväpalkkaisia johtajavirkoja anteliaille poliitikoille.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Deutsche Bnkin rahantarve taitaa olla niin suuri ja Sumen rahavarat niin pienet, ettei niillä rahoilla mitä Suomi pystyy tarjoamaan mitään huippuvirkoja kylläkään osteta.

Kellepä se virka sitten annettaisiin jos sellainen kumminkin tulisi?
Minä esitän että blokistille.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Ei taida Yhdysvallat olla aivan tasapuolinen korvausten kanssa"
"Deutsche Pankin pitäisi maksaa 14 miljardin dollarin sakot, mutta ei hyväksytä Applen 13 miljardin laittoman verohyödyn palauttamista."
http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22349...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

DB:n pyllähtäessä ja vastuiden siirryttyä EKP:n kautta EMU:n jäsenmaiden veronmaksajien osalle osoittaa taas kerran, kuinka onneton ja järjetön luomus rahaliitto onkaan. Vastuuta ei ole lopulta sen kummemmin poliitisilla päättäjillä eikä suurpankkien johdoissa.

Rahaliiton perustamisvaiheen sopimuksista ei pidetty kiinni ja tähän on nyt sitten tultu.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

"En ole koskaan pyytänyt liittokanslerilta tukea. En ole myöskään ehdottanut mitään sellaista."

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/09/28/deut...

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Kiitokset blogistille asiantuntevasta analyysistä. Noin kaunistelematonta tietoa tapaa harvoin ainakaan poliittisten päättäjien suunnalta.

Tuo analyysi osoittaa, että markkinataloudessa on paha valuvika, kun banksterit paisuttavat rahalaitoksensa niin suuriksi, että niiden kaatuessa tarvitaan aina veronmaksajia pelastajiksi. Mitä markkinataloutta se sellainen on?

Suurten rahalaitosten kaatuminen saattaa tuottaa yleismaailmallisen sekasorron ja taantuman niin kuin vuoden 2007 USA:n kriisi.

Ratkaisuna voisi olla se, että pankkien ja rahalaitosten kokoa pitää rajoittaa. Silloin niiden korkursseja ei tarvitsisi kaataa yhteiskunnan riesaksi.

Jos pankit olisivat pieniä, niiden johtajatkaan eivät voisi kähmiä ökypalkkioita ja vauhdittaa nykyistä kehitystä, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Käyttäjän PetriSutinen11 kuva
Petri Sutinen

Raha poistui Yhdysvalloissa kultakannasta 1972.

Lehman Bros oli yksi vaihe. Ehkä Deutche Bank on seuraava.

Fiat -rahan (eli pelikorttirahan) käyttökelpoisuus satavuotisesti on vielä testaamatta.
Reaalitalouden ja rahatalouden erot ovat jo nyt jossakin määrin merkittäviä. Uskottavalla tavalla tällainen yleinen rahan pumppaamiseen perustuva talous (Let it come) voi toimia kuitenkin vain jatkuvasti ja alati kasvavassa talouden pyörässä.

Jos rahaa pumpataan järjestelmään yhä lisää seisovassa taloudessa, on rahan arvo lopulta ennen pitkää itsessään suuresti vaarassa. DB ei ole varmaankaan mikään loppuniitti yhtään millekään, mutta ehkäpä siitä tulee se "toinen oire"?

Talouskasvusta on tullut nyt ehdottoman välttämätöntä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset