Euroopan parlamentti hyväksyi tällä viikolla päätöslauselman
valtionvelkojen yhdistämisestä. Luit oikein: parlamentti antoi muutenkin
suhteellisen itselliselle komissiolle valtuudet tutkia keinoja eurobondien ja
muiden yhteisvastuuta lisäävien instrumenttien toteuttamiseksi.
EU:n Michel Barnier väläytti eilen kriisimaiden
luottoluokitusten kieltämistä. Idea on sarjassamme "housut täyttyvät jo
kurasta - ostetaan siis isommat housut".
Poliitikkojen paniikki kasvaa euroalueen
kriisin hallitsemattomuuden edessä. Markkinoita ja ihmisiä kun on vaikea
hallita ilman että kieltää vapauden kokonaan. Ja silloinkin pato
väkisin vuotaa jostain.
Meillä on nyt tuhannen taalerin tilaisuus hilata
siniristilippu salkoon. Kreikka ja
kumppanit antavat osviittaa siitä miten käy kansakunnan vapauden jos talous päästetään
kuralle. Siinä vaiheessa kun Kiina on viimeinen markkinaosapuoli joka maan velkaa
ostaa, voi olla varma siitä, että vakuudet eivät jää pelkästään
tuulikaappikeskusteluiksi. Ei meidän vielä tarvitse Etelä-Karjalaa pantata,
mutta kymmenessäkin vuodessa voimme väärillä päätöksillä hankkia itsellemme
uudet isännät. Heidän toleranssinsa laittomien lakkojen edessä saattaa olla
heikompi kuin nykyisten.
Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Jatko-opintoja systeemianalyysissä ja sovelletussa matematiikassa. Kymmenen vuotta rahoitusalalla ja viime vuodet kasvuyritysten parissa. Havaintoja taloudesta ja elämästä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!