Erilaisten verojen sijaan meidän jokaisen tulisi olla
huolissamme ostovoimastamme. Minulle vapaus valita mihin ponnisteluillani
ansaitsemani rahat käytän on yhtä merkittävä kuin sananvapaus. Mitä vähemmän
minulle jää tekemästäni työstä käteen, sitä enemmän joku muu päättää
kulutuksesta puolestani. Ostovoimalla mitattuna olemme EU:n hännänhuippua
(Käyttötieto 2007). Ja kyllä, uskon että pystymme oikeilla ratkaisuilla paitsi
lisäämään ostovoimaamme, myös vähintäänkin säilyttämään nykyisen hyvinvoinnin
tason kaikissa tuloluokissa.
Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Jatko-opintoja systeemianalyysissä ja sovelletussa matematiikassa. Kymmenen vuotta rahoitusalalla ja viime vuodet kasvuyritysten parissa. Havaintoja taloudesta ja elämästä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!