*

Elina Lepomäki Vapaus. Ja miten siihen päästään.

koulutus

Paskaduunit ja marisevat maisterit

Olen viime aikoina ihmetellyt miten joku askare voi muuttua ”paskaksi” siinä vaiheessa kun siitä alkaa saada palkkaa. Minä siivoan kotonani päivittäin, tarjoilen ja kokkaan perheelle ruokaa. Taloussanomien marraskuisen selvityksen mukaan eniten avoimia työpaikkoja on kirjavien myyntitöiden lisäksi siivous- ja ravintola-alalla. Työnvälitystilaston avoimien työpaikkojen listalla ei usean kymmenen ammatin joukossa ole monta sellaista työtä, johon olisi pitänyt korkeakoulussa pätevöityä.

Rasismin ja tilastotieteen ero (osa I)

Bundesbankin johtokunnan jäsen Thilo Sarrazin jätti aikaisemmin tässä kuussa eroanomuksensa. Räväkkänä persoonana tunnettu Sarrazin oli ajatutunut umpikujaan kun hänen elokuun lopussa julkaistua yhteiskunta- ja maahanmuuttokriittistä kirjaa (Deutschland schafft sich ab, ”Saksa lopettaa itsensä”) oli riepoteltu julkisuudessa – jo kauan ennen kirjan julkaisemista. Sarrazinin näkemykset väestön ”muslimisoitumisesta” ja ”tyhmentymisestä” herättivät suuren vastareaktion.

Julkaise syötteitä