(Rauhan-) poliittisin
aikein perustettu rahaliitto on ajautumassa umpikujaan, jossa on vain vaikeita
vaihtoehtoja. Ei voi olla toimivaa rahapolitiikkaa ilman yhteistä taloutta –
näin sanoo järki mutta toiveet ovat edelleen korkealla. 12 vuoden eurotaipaleen,
eikä vuosikymmenten aikana sitä ennen, ole Eurooppaan syntynyt yhteistä
talousaluetta vapaine työn ja palveluiden liikkuvuuksineen tai yhteisine verokäytäntöineen.
Eikä näytä ihan pian syntyvänkään.
Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Jatko-opintoja systeemianalyysissä ja sovelletussa matematiikassa. Kymmenen vuotta rahoitusalalla ja viime vuodet kasvuyritysten parissa. Havaintoja taloudesta ja elämästä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!