Luottoluokittajien
rooli nykyisen rahoitusjärjestelmän paperiliimana on jäänyt taka-alalle eurokriisissä.
Kuitenkin sekä väliaikainen että pitkäaikainen pelastuspaketti nojaavat rahoitusvälineiden
hyvään luottoluokitukseen. Pelastusrahaston vitsi on, että se saa markkinoilta
halpaa rahaa, jota lainata kriisimaille eteenpäin. Jotta edullisia euroja markkinoilta
liikenee - etenkin halutussa mittakaavassa - on rahaston oman luottokelpoisuuden oltava
nykyisten supra-lainaajien tasoa, parasta AAA-luokkaa.
Finanssikriisi ei ole mennyt ohi,
finanssikriisi on tässä ja nyt. Euroopassa on otettu maksukykyyn nähden liikaa
velkaa, niin valtioiden, yritysten kuin kotitalouksien toimesta. On lopetettava
amerikkalaisten asuntolainaajien syyttäminen. Heillä oli oma velkakuplansa, ja
se puhkesi pari vuotta aikaisemmin. Viimeisten vuosikymmenten aikana suhdanteet
ovat vaihdelleet Yhdysvaltain (kuluttajan) johdolla - ei mitään uutta auringon
alla.
Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja. Tietotekniikan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri kansantaloustieteestä. Jatko-opintoja systeemianalyysissä ja sovelletussa matematiikassa. Kymmenen vuotta rahoitusalalla ja viime vuodet kasvuyritysten parissa. Havaintoja taloudesta ja elämästä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!