*

Elina Lepomäki Vapaus. Ja miten siihen päästään.

valtiontalous

Kehysriihessä ei tehty leikkauksia

Kaiken oleellisen kehysriihen päätöksistä kertoo tämä lause valtiovarainministeriön tiedotteesta: "valtionvelan arvioidaan kehyskauden 2013 - 2016 aikana kasvavan noin 18 miljardilla eurolla". Se on 23 prosenttia nykyisen valtionvelan päälle. Eilisen tiedonannon otsikossa on kuitenkin myös lause " velkaantuminen pysäytetään". Tällaista paradoksia ei kreikkalainen investointipankkiirikaan kehtaisi muotoilla.

Talous uskon asia?

Vasemmistoliitto kannattaa kirkon ja valtion erottamista, mutta taloutta oltaisiin silti valmiita johtamaan uskomusten varassa. Eilisessä vaalitentissä puheenjohtaja Arhinmäki kiistää valtion kestävyysvajeen ja saivartelee sen suuruudesta sen sijaan että ehdottaisi realistisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi.

Velkakriisiä for dummies

Velkakriisistä keskusteltaessa kommentit menevät usein pankkiirien toilailujen päivittelyyn. Kuitenkin olemme itse hyvää kyytiä matkalla kohti omaa velkakriisiä eikä sillä ole pankkien kanssa paljon tekemistä. Tilanteen vakavuutta ei ole ymmärretty, mikä näkyy tämän päivän Helsingin Sanomien artikkelissa ”Ekonomistit tyrmäävät talouspolitiikan”. Se listaa puolueiden keinot kestävyysvajeen paikkaamiseksi.

Julkaise syötteitä