*

Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Laura Huhtasaari

Laura Huhtasaari arvostaa Donald Trumpia,miksi?

Donald Trumpin hallinto ei arvosta osavaltioiden omaa päätäntä valtaa. 

Miten tuollaista miestä voi arvostaa joka pettää lupauksensa, jonka on julkisesti antanut?

Ennen valintaansa Trump ilmoitti ettei puutu kannabiksen kohdalla osavaltioiden päätöksiin.

Nyt on ääni muuttunut, kiitos yksitysvankiloiden osakkeita omistavan oikeusministerin Jeff Sessionsin, mies joka aikaisemmin on vahvasti tukenut osavaltioiden omia päätöksiä.

Kyse on Jeff Sessionsin hyökkäyksestä kannabista vastaan. 

Presidentti valitaan, ehdokkaasta viis!

Suomen sitkeimmän presidentiksi pyrkyrin vaalitentti muistutti, miksi en äänestäisi ikinä tuon instituution haltijaksi myöskään sosialistia, pankkiiria, juristia tai ay-jyrää - enkä varsinkaan silloin kun kyseessä ovat vanhat herrat tai rouvat, joiden kosketus kansamme tulevaisuuden tekijöihin on vähintään sukupolven mittainen. Maamme onneksi presidenttiä äänestäessään lähes kaikki suomalaiset päätyvät kanssani samalle linjalle, ainakin mitä tulee sosialisteihin ja ay-politrukkeihin! :)

Presidentinvaalin valinnan kriteereistä

Seurattuani muutamia  vaaliohjelmia TV:stä ja nähtyäni pari ehdokasta livenä vaalikentällä vaalityötä tekemässä, vaalien asetelma on alkanut minulle kirkastua.  Seuraavassa esitän analyysini joka toki olisi muutenkin itsestäänselvä, mutta kyllä tämä vaaliasetelma on selkeästi kristalliisoitunut nyt kun olen kuullut mitä kullakin ehdokkaalla on ollut vaalitenteissä sanottavaa.

Ehdokkaita on  tällä kertaa suuri määrä, se on kirjava joukko.  Kuultuani eilen Matti Vanhasen vaalitentin, sain siitä  aiheen tämän blogin kirjoittamiseen.

Mielipide ei ole totuus

 

Iltalehti oli tarttunut 10.1.2018 Laura Huhtasaaren mielipiteeseen ja kirjoitti:

”- Näin sananvapauden päivänä minulle tulee mieleen sitaatti. Oppiaksesi kuka hallitsee sinua, selvitä, ketä et saa arvostella, perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari sanoi Satakunnan Kansan videohaastattelussa 3. toukokuuta 2016.

Laura Huhtasaari puolustaa itsenäistä Suomea

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari on mielestäni hyvä presidenttiehdokas. Hänen valintaansa Suomen tulevaksi presidentiksi kannatan muun muassa seuraavista syistä.

Laura Huhtasaari on hyvin koulutettu, kotimaassa ja ulkomailla opiskellut kasvattaja, tieto- ja kokemuspohjaltaan maailmankansalainen, ja juuri siksi suomalainen. Asioiden mittasuhteet näkee usein parhaiten katsomalla kaukaa. Laura Huhtasaaren isänmaa on Suomi. Hänen sydämensä sykkii Suomelle.

Laura Huhtasaari: Monikansalliset joukot Lappiin !?

Hämmästyin eilen kuunnellessani presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren käsityksiä TV1 Suomen ulko- ja turvallisuupolitiikasta.

Laura hyväksyy mm. monikansalliset Yhdysvaltain johtamat joukot Lappiin sekä tukee Sauli Niinistön linjaa antaa Yhdysvaltain joukoille käyttää ilmatilaa, lentokenttiä sekä niihin liittyvää infraa sekä sairaanhoitopalveluja, jotka liittyvät ns. isäntämaasopimukseen.

Samoin Laura myöskin liputti Britannian ja Yhdysvaltain kanssa tehtyjä "salaisia"  sotilaallisia kumppanuus-sopimuksia. 

YLE:n ehdokastentti: Laura Huhtasaari

Laura Huhtasaari, yksi presidentinvaalien ensikertalaisista, pelasi YLE:n ehdokastentissä varman päälle. Puhe oli rakennettu hänelle vahvojen teemojen varaan. Teemoissa käsiteltiin sananvapautta, maanpuolustusta Ottawan-sopimuksen kautta, maahanmuuttopolitiikkaa sekä isänmaallisuutta. Tasavallan presidentin ydintehtäviin kuuluvat ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli lähes kokonaan sivuutettu. Tämä oli ymmärrettävä ratkaisu, sillä vaalitenteissä on nähty Huhtasaaren olevan heikoimmillaan juuri ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

Presidentinvaalit läpihuutojuttu kuten kuusi vuotta sitten

Vuoden 2012 presidentinvaalien 1. kierroksen jälkeen SDP:n ehdokas Paavo Lipponen totesi YLE:n tulosohjelmassa "Olipa se sitten Pekka Haavisto tai Paavo Väyrynen ei tästä tule mitään todellista, mielenkiintoista toista kierrosta, koska tulos on sitten etukäteen selvä. [..] Nyt tämä tulee olemaan läpihuutojuttu."

Sauli Niinistön ja Laura Huhtasaaren uudenvuodenpuheet

# Presidentti Sauli Niinistö puhui vuoden 2018 ensimmäisenä päivänä televisiossa. Hänellä oli papereita edessään pöydällä, mutta hän ei katsonut niihin kertaakaan. Ilmeisesti hän luki tekstiä kuvaruudulta. Ilme oli vakava ja huolestunut, ei juuri vapautunut ja aurinkoinen. Sellainen tuntuu vetoavan suomalalaisiin paremmin kuin leppeä hymy ja huumori.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä