Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Oma valuutta takaisin

Avautuuko mahdollisuus Karjalan palauttamiseen?

Onko kenties Suomelle avautumassa tulevaisuudessa vielä uusi mahdollisuus Karjalan saamiseksi takaisin?

 

”Amerikkalaisen Stratfor-tiedusteluyhtiön  kymmenvuosiennusteessa uskotaan Venäjän hajoavan Moskovan vallan heikkenemisen myötä. Ennusteen mukaan esimerkiksi Puola, Unkari ja Romania yrittävät saada takaisin Venäjälle menetettyjä alueitaan. Ennusteen mukaan myös Karjala pyrkii liittymään uudelleen Suomeen.

Suomi-talkoiden vaihtoehto: Aidot Suomi-talkoot!!

Suomen nykyisen ahdingon tärkein, ja lähes ainut, syy on yhteisvaluutta euro!

 

Mm. Presidentti Sauli Niinistö on sanonut, että nykytiedoin hän ei olisi yhtenäisvaluuttaa kannattanut.

 

Ongelma vain on, että monella ei ylpeys anna periksi asian myöntämiselle, ennemmin ajetaan vaikka Suomi konkurssiin kuin myönnetään osallisuus virheiden tekemiseen.

 

Suomalaisten päättäjien vastuulla olisi kuitenkin - nyt tai ei koskaan - huolehtia ensisijaisesti Suomen ja suomalaisten eduista!! Kukaan muu kun sitä ei puolestamme valitettavasti tee.

Eroon eurosta !

Suomen kannalta parasta olisi oma kelluva valuutta.Yli kymmenkunta vuotta eurossa on osoittanut sen tuhoisan vaikutuksen: Vienti on tyrehtynyt. Maa velkaantuu vauhdilla. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomi on velkaantunut yli 50 miljardia euroa. 80- ja 90-luvun devalvaatioissa saatiin kilpailukyky asetettua kohdalleen ja vienti taas veti ja markat kilisi iloisesti yritysten ja valtionkin kassaan. Inflaatio söi mukavasti asuntovelkaa( nyt sitä maksetaan kolmekymmentä vuotta) ja korotkin olivat sopivan korkealla säästäjien iloksi, nyt säästäjien ilmainen raha menee keinottelijoille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä