Elina Lepomäki Mahdollisuuksien maa

Kaikki blogit puheenaiheesta Opintotuki

Opintotuen tulorajat poistettava – opiskelijoita on kannustettava työn tekoon

Koko vuoden ajan opiskelijajärjestöt ja poliitikot ovat käyneet keskustelua opiskelijoiden pärjäämisestä sekä siitä, mitä opintotuen tulorajoille pitäisi tehdä.

Ehdotuksia on annettu suuntaan ja toiseen. Toiset haluavat lisätä sosiaalietuuksia ja toiset korottaa opintotuen tulorajoja tai poistaa ne kokonaan.

Yliopisto-opiskelijoiden etujärjestö Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) meni kenties ehdotuksissaan pisimmälle vaatimalla opiskelijoille oikeutta lomaan ja loma-ajan toimeentuloon.

Hallitus kieltäytyy ilmaisesta rahasta

Antti Rinteen vasemmistohallituksella näyttää olevan järjenvastainen tarve rangaista ihmisiä ahkeruudesta ja oma-aloitteisuudesta kaikissa muodoissaan. Viimeisin esimerkki tästä löytyy päivän Helsingin Sanomista.

Opiskelijoiden hyvinvointia ei pidä vähätellä

Viime viikolla Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL aloitti huomiota herättävän, ja monia ärsyttäneenkin keskustelun opiskelijoiden toimeentulosta ja jaksamisesta. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa, niin tämä oli tärkeä ja ajankohtainen avaus, sillä esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön vuonna 2016 teettämän kyselyn mukaan noin 30 prosenttia opiskelijoista kokee tai on kokenut psyykkisiä oireita kuten uupumusta, ylirasitusta ja stressiä.

Miten kauan perustuslain vastaisen hulluuden annetaan jatkua?

Minä haluan lisää opintotukia, vaikka opiskelijoiden saamat etuudet ovat maassamme maailman huippua. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan nyt olen saanut päähäni haluavani myös, että valtio rahoittaa lomailuni kesälomilla, jolloin en opiskele. No ei, huijasin. En halua kumpaakaan näistä asioista. Kannatan aivan toisenlaisia parannuksia opiskelijoiden etuuksiin.

Perustulo, kansalaislaina ja lapsilisät

Tänään tutustuin vähän tarkemmin perustuloon, tuohon maagiseen rahasampoon, jonka rinnalla Kalevalan seppä Ilmarinenkin kalpenee. Vihreä puolue on kannattanut perustuloa jo 1980-luvulta asti. Se on Väinämöisen lakin noston arvoinen asia.

Jokainen puolue on perustulosta jotain mieltä. Liian kallis, liian helppo, ei saisi olla vastikkeeton.

Opintotuen tulorajat hidastavat hyvinvointia

Opintotuen tulorajat pitäisi poistaa, tai tehdä niihin tuntuvat korotukset. Opiskelijoiden toimeentulon parantaminen työnteon kannattavuuden lisäämisen kautta parantaisi työelämään sijoittumista, motivoisi yrittäjyyteen ja lisäisi ostovoimaa.

Opiskelijoilta tulorajat pois!

On jälleen aika, kun useat opiskelijat tai vastavalmistuneet tekevät suunnitelmaa maksaakseen 7,5 prosentin korolla varustettua opintotukea takaisin Kelalle, mikäli tulorajojen ylitys on jäänyt huomiotta eikä tukea ole palautettu aiemmin. Toisaalla taas moni odottaa viimeisiä varmistettuja verotietoja, jotta voi vapaaehtoisesti maksaa takaisin ne tuet, jotka ylittävät tulorajat.

Opintotuen tulorajoja nostettava

Tänään minulle luovutettiin Palkansaajien tutkimuslaitoksen tekemä selvitys opintotuen tulorajoista. Käynnistin opintotuesta vastaavana ministerinä selvityksen, koska halusin saada tulevan päätöksenteon tueksi tietoa opintotuen tulorajojen poistamisen tai korottamisen vaikutuksista.

Kahden kerroksen opiskelijoita

Kun minä ja muut setämiehet ja tätinaiset opiskelimme, opintotukijärjestelmä oli antelias. Opintorahalla oli ostovoimaa, ja opintolainan hoiti inflaatio. Lisäksi talous pyöri ylikierroksilla, ja opiskelijoille oli töitä tarjolla vähän liikaakin. Monella jäivät opinnot kesken, kun työtarjoukset veivät mennessään.

Ei ihme, että luokkaretkeily oli 80-luvulla yleistä. Moni kouluttamattomien vanhempien lukuhaluinen lapsi löysi tiensä yliopistoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä