Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Suosi suomalaista

Työtä, työtä, työtä ?

Juuri luin, että sosialidemokraatit ovat painattaneet vaalijulisteitaan Virossa.  Aikaisemmin ovat puolueristeilleet keskustalaiset ja kokoomuslaiset virolaisilla  laivoilla.

Suomi nousuun työllä.  eestiläistenkö työllä? 

"Suosi suomalaista" vie ojasta allikkoon

Venäjän pakotteiden ja vastapakotteiden innoittamana on kuluttajapatriotismi nostanut päätään. Tänään Helsingin Sanomat kirjoittaa miten ostamalla suomalaisia tuotteita voi luoda maahamme työpaikkoja. Olen itsekin huolissani suomalaisista työpaikoista ja maamme tulevaisuudesta, mutta vahvasti sitä mieltä, etteivät tällaiset suosi suomalaista –kampanjat vie kuin ojasta allikkoon. Pienikin askel protektionismin tiellä on päinvastoin erittäin huolestuttava kehitys, suorastaan nurinkurinen pienen vientivetoisen maamme kannalta.

Eläkeläinen, suosi suomalaista- vaikuta positiivisesti!

Eläkeläisten laillisia oikeuksia leikataan nyt jatkuvasti.

Järkipuhekaan ei tunnu vaikuttavan päättäjiimme . Voisimmeko taistella antamalla hyvän esimerkin ? Jätetään aluksi ulkomaalainen tavara hyllyyn aina kun mahdollista!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä