Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Terveysjätit

Valinnanvapaus tulee- nyt se on varmaa.

Hallitus on keksinyt ratkaisun ja päättänyt, että sote-uudistus saatetaan päätökseen tällä kaudella. Hallituksen ratkaisu kestää perustuslain ja kaiken muunkin tarkastelun ja varmuus tähän saatiin, kun Terveystalo ostaa Attendon ja Mehiläisen myynnistä sovittiin markkinoilla 1,8 miljardin kauppahinnalla ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille.

Ei tarvitse enää jännittää miten tulevissa äänestyksissä käy.

Sote-esitys heikentää asiakkaan valinnanvapautta nykyisestä

Sote-lakien käsittely eduskunnassa on alkanut. Seuraavan parin kuukauden aikana lait käydään perusteellisesti läpi valiokunnissa. Pari viikkoa sitten julkaisemaani maakunta- ja sote-kritiikkiin on tullut jonkin verran palautetta. Aion käydä sitä tulevassa kirjoitussarjassa läpi. Vastaan muun muassa virkamiesten (Nerg & Hetemäki), Hiilamo ym. sekä Suomen yrittäjien ulostuloihin.

 

Tässä kirjoituksessa:

  • VM:n laskelmissa väärä lähtöluku

  • Sote-uudistus kaventaa ihmisten valinnanvapautta nykyisestä

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä