Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Euroopan unioni

Muuttuuko EU:n suunta Valéry Giscard d'Estaingin toivomalla tavalla?

Nyt kuuluu EU:n kehittämisen suunnasta uusia tuulahduksia jopa perustajajäsenmaan Ranskan suunnalta. Ei suinkaan nykyisen presidentin Macronin ulostulona vaan 92-luvulla maan presidenttinä olleen Valéry Giscard d'Estaingin.

Kansalliskielistä meininkiä

Useimmat tajunnevat, että kansallisvaltioiden aika on ohi. Parempaa järjestelmää ei vain ole keksitty, väitetään. Poliitikon on pakko sanoa peräkkäisissä lauseissa: "Tietenkin vastustamme veroparatiiseja" ja "Emme tietenkään hyväksy yleiseurooppalaista verotusoikeutta".

Itseäni en ole koskaan tuntenut kovin suomalaiseksi, pirkanmaalaiseksi ja eurooppalaiseksi kylläkin. Kiven, Sillanpään, Viidan ja Linnan kielen tiedän kyllä omakseni. Hämeen kielen siis.

Eurovaalit voisi järjestää paremminkin

Kirjoitin taannoin siitä, kuinka vaalit voisi järjestää paremminkin Suomessa, ja silloin ohitin eurovaalit ajatellen paneutuvani asiaan pidemmin kunhan kerkeän, ja nyt on se aika. 

EU-maiden pienituloisuusasteet

Koska Suomessa kertoillaan, että yli 10% on pienituloisia, niin ajattelin vertailla koko Euroopan Unionin tasolla, jotta luvut olisivat jotenkin vertailukelpoisia.

 

EU on jo liittovaltio

Euroopan unioni on liittovaltio.

 

Samaan aikaan Suomessa hallituspuolueiden poliitikot väittävät, ettei mitään liittovaltiota ole olemassa tai syntymässä. Keskusteluympäristö on ulkopuoliselle kuuntelijalle varsin hämmentävä.

 

Aiheen pohtimiseksi kannattaa miettiä, mitä liittovaltio tarkoittaa eli mitkä ovat tärkeimmät elementit ja tunnusmerkit, jotka tekevät valtioiden välisestä liitosta liittovaltion.

 

– EU:n lainsäädäntö on Suomen kansallisen lainsäädännön yläpuolella.

Mitä tapahtuu todella? Britannian myrkytysskandaalin taustavoimista

Mitä tapahtuu todella? Britannian myrkytysskandaalin taustavoimista

*

Suomen saama lisätieto

Mitä lisätietoa Suomi sai viikonlopun aikana läntisiltä kumppaneiltaan, jonka turvin se rohkeni pikavauhdilla maanantaina 26.3.2018 ilmoittaa karkottavansa yhden (1) venäläisen diplomaatin maasta, harvinainen teko Suomelta, itseasiassa ainutlaatuinen?  Joidenkin mielestä ratkaisevan lisän. 

Perussuomalaisilla on EU-linja

EU-keskustelua maassamme leimaa hymistelevä konsensushenkisyys. Lähes kaikissa EU:n liittyvissä asioissa suomalaiset puolueet lähinnä kilpailevat siitä, mikä on missäkin asiassa myönteisin ja ”fantsuttelevin” EU:n suuntaan. Ehkä monelle erityisesti vasemmistopuolueiden kannattajille tulisi yllätyksenä omien edustajiensa EU-intoilu, jos he vain tietäisivät siitä.

Sinisillä paloivat käämit

Ilmeisesti hallituksessa oli sovittu, että Brexitin seurauksena Suomi ei kannata Britannian paikkojen jakamista muiden jäsenmaiden kesken.

Päätös kuitenkin poikkesi sovitusta, eikä Sipilä viitsinyt tuon kokoista asiaa kaataa, ja hän vertasikin sitä koiraveroon, eli pikkuasiasta hänen mielestään kyse.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/244154-hallituksessa-repesi-eu-riita-sa...

Minustakaan tämä ei nyt niin iso asia ole, mutta sinisille tärkeä profiilin takia.

EU:n alettava verottaa sosiaalisen median käyttöä!

Sosiaalisen median pääasialliset toimijat Facebook ja Google (YouTube) ovat Amerikasta kuten tiedämme. Lisäksi tiedämme että Facebook ja Google tekevät yhtiöinä maailman parasta liiketaloudellista tulosta.

EU ehdottaa digitaalisten palveluiden tuontitulleja?

Vuodettujen asiakirjojen mukaan Euroopan unioni on suunnittelemassa liikevaihtoveroa digitaalisten palveluiden tuottajille. Asiakirjojen mukaan liikevaihtovero olisi muutamien prosenttien luokkaa (YLE:n tulkinnan mukaan 1-5%), ja kohdistuisi yrityksille, jotka eivät maksa veroja yhteisöveroja EU:n alueelle.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä