Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kustannukset

Trafi, kulut, ammattitaito

Pauli Vahteran blogin mukaan Trafin työntekijöiden keskipalkka oli 5188- (vuonna 2013), tänään varmaan korkeampikin.

Työntekijöitä reilut 500 ja silti Trafi ostaa vielä ulkoisia asiantuntijapalveluja. Autoveroosaston osastonjohtaja Juha Kenraali selitti (2015) korkeita palkkoja sillä, että on luotu kovanluokan asiantuntijaorganisaatio. Mitä olemme saaneet?

Ainakin hetki sitten järjestelmän, joka ei tunnista liikaa maksettua autoveroa, vaan asettaa auton käyttökieltoon.

Diabetes ja Freestyle Libre - säästetäänkö väärässä paikassa?

Eräs kansalainen jakoi minulle hiljattain huolensa. Hän on diabeetikon omainen, ja päässyt todistamaan miten julkinen terveydenhuolto asettaa lyhyen ajan säästöt pidemmän aikavälin säästöjen edelle.

Ensin hieman taustaa, yli kolmella sadalla tuhannella suomalaisella on diagnosoitu diabetes, ja tämä maksoi meille suoraan 1,3 miljardia vuonna 2007. Ajantasaisia lukuja ei ole saatavilla, mutta oletettavasti ne ovat suurempia tänään (kts. kuvaliite).

Maahanmuuton kustannukset karanneet totaalisesti käsistä.

Iltalehti uutisoi, että viisihenkisen perheen kustannukset olisivat keskimäärin 8500e kuukaudessa. Hintalappu olisi hurjat 5500e kuukaudessa vaikka tavoiteltuun 37e päiväkustannukseen päästäisiin.

Mitä palveluita tällaiset hintalaput sisältävät vai tuleeko vastaanottokeskuskustannuksien päälle terveydenhuolto, hammashoito, rokotukset, diskoraha, puhelimet, tulkit, harrastukset yms yms.

Nämä kaikki menot olisi kaikkien edun mukaista saada välittömästi julkisiksi ja mitä mikäkin todella kustantaa.

 

Leikataan ohjelmistojen verovähennysmahdollisuuksista

Ohjelmistoalan liikevaihto Suomessa oli vuonna 2013 7,3 miljardia euroa ja trendi on nousemaan päin. Yksityishenkilöt voivat kotitalousvähennyksessä vähentää ohjelmistot verotuksessaan tiettyyn rajaan asti. Yritykset taas saavat vähentää ohjelmistot kokonaisuudessaan. Tämä aiheuttaa korkeat hinnat ja markkinavääristymän.

Mitä mamu maksaa?

Kovaa äläkkää pidetään maahanmuuttajien kustannuksista. Tulopuoli säännöllisesti unohdetaan, harmi kun sen unohtavat myös asioista vastaavat poliitikot. Tulopuoli on kuitenkin olemassa, jopa ennen kuin työllistyvät ja alkavat itse ansaita. Tämän tietävät hyvin vastaanottopaikkakuntien yrittäjät.

Maahanmuuttofarssi

Pakolaiskriisin ympärillä pyörivä kohu jatkuu päivä päivältä omituisempana eikä eilinen YLEn A2-illan myötähäpeää herättänyt roskajournalistinen kumbayaa-kokoontuminen tilannetta helpottanut. Kiistan eri ääripäiden retoriikka ja teot muuttuvat viikko viikolta radikaaleimmiksi siinä, missä maltillisemmatkin tahot ovat juuttuneet lähinnä käymään tunteisiin vetoavaa imagokampanjaa ja lyömään vastapuolta leimakirveellä.

Roskaväen kärsivällisyys on rajallinen

Ministeriön viimeisimmän ennusteen mukaan maahamme tulee tänä vuonna 50.000 maahanmuuttajaa. Käytännössä he tulevat vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana. Vuositasolla siis puhutaan paljon isommasta luvusta.

Ihmisiä kaukomailla innostetaaan yhä suurempaan ryntäykseen, kun maamme mukasuvaitsevaisto pääministerin johdolla esittelee avoimia ovia ja järjestää mielenosoituksia asian puolesta. Osin siksi ensi vuonna lukema on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin tälle vuodelle arvioitu 50.000 maahanmuuttajaa.

Kyllä tähän maahan ihmisiä mahtuu! Samaa mieltä?

Mahtuu kyllä. Mahtuu moneen muuhunkin maahan. Mutta kuka maksaa?

Listaan:

  • kuljetukset

  • virkamiestyön

  • sijoittamiseen ja asumiseen liittyvät kustannukset

  • lääkärikulut ja lääkkeet, sairaanhoidon

  • kotouttamisen

  • mahdolliset käännytyskulut

  • ajankäytön, joka ihmisiltä kuluu asioiden vatuloimiseen sen sijaan, että keskityttäisiin työntekoon, opiskeluun, yhteistyön tekemiseen, myyntiin ja markkinointiin, vientiteollisuuden kasvattamiseen

  • oliko muuta?

Hädän hintalappu

Haluatko auttaa? 

Viime vuonna Suomeen saapui 3 651 turvapaikanhakijaa. Tänä vuonna maahan on tullut yli 14 000 turvapaikanhakijaa ja sisäasiainministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi 30 000 tulevan. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan jopa 50 000.

Kallista moniammatillisuutta

Laitan tämän vuodatukseni myös tänne usariin.

Päivitys 18.8.2015: Tiedustelin Vaasan kaupungilta sopimusluonnosta. Se ei ole kuulemma julkinen tässä vaiheessa. Sain kuitenkin puhelimitse varmistuksen, että toimintapäivän hinta lasketaan henkilöä kohden eikä esim. ryhmää kohden. Tämä palvelu on siis kallis kuten kirjoitin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä