Elina Lepomäki Näin ei voida jatkaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Nato

USA on sotinut lähes koko olemassaolonsa ajan

Kuten tästä linkistä käy ilmi, on Yhdysvallat sotinut lähes koko historiansa ajan. Ensimmäiset runsaat 100 vuotta se keskittyi intiaanien ja meksikolaisten kanssa sotimiseen, mutta 1900-luvulla taistelukenttänä on toiminut koko maailma.

Nykysodat ovat ohjussotia, joihin Suomi on varautunut heikonlaisesti

Russia vows to shoot down any and all missiles fired at Syria. Get ready Russia, because they will be coming, nice and new and ‘smart!’”.

Vapaasti suomennettuna: “Venäjä lupaa ampua alas kaikki Syyriaan laukaistut ohjukset. Valmistaudu Venäjä, koska ne tulevat, mukavat ja uudet ja ’älykkäät!’" (Twitter 11.4.2018).

Venäjän sotilaallinen uhkailu haastaa nyt Yhdysvallat vahvemmin kuin koskaan

Venäjän asukasluku vuonna 2016 oli noin 142 miljoonaa, Yhdysvaltojen noin 324 miljoonaa. Venäjän bruttokansantuote tuoreimmissa tilastoissa on noin 1 283 miljardia dollaria, Yhdysvaltojen noin 18 570 miljardia dollaria. Voimasuhteet näiden kahden valtion välillä ovat siis varsin selvät. Maat painivat eri sarjoissa.

Venäjän horisonttitutkat kattavat koko Euroopan nähden myös risteilyohjukset

Venäjä kokeili alkuviikosta Kaspianmerellä horisontin yli näkevää tutkaa.” (Yle 4.4.2018). Jutun otsikko oli raflaavasti: ”Venäjän arvoituksellinen laivastoharjoitus alkoi Itämerellä - testaako Venäjä uutta supertutkaa?”.

Venäjän lähialueittemme Iskander-ohjustukikohdat esittelyssä

Tämä kirjoitus on tarkoitettu lähinnä sotilasasioista syvällisemmin kiinnostuneille. Kaikkien ei siis ole syytä edes yrittää lukea tätä blogikirjoitusta ja tuottaa itselle pettymystä ajan turhasta kuluttamisesta.

Venäjällä on lähialueillamme kaksi Iskander-ohjustukikohtaa, toinen on Laukaassa ja toinen Kaliningradissa.  Suomessa käytetään Venäjän Laukaasta (Луга, Luga) suomalaisittain nimitystä myös Ylä-Laukaa, jolla olemme halunneet erottaa venäläisen kaupungin keskisuomalaisesta Laukaan kunnasta. Käytän tässä kirjoituksessa tuosta venäläiskaupungista nimitystä Laukaa.

Venäjä lisää taas ohjuksia Itämerellä Suomen, Ruotsin ja Baltian maiden harmiksi

Tätä kirjoitusta minun ei ollut tarkoitus vielä julkaista, vaikka se olikin pitkälle laadittu jo helmikuun lopulla. Ikäväkseni joudun taas pahoittamaan monen lukijan mielen, kun näin pääsiäisenä pitäisi kirjoittaa hieman miellyttävämpää lukemista kuin Venäjän uusimpia tulevia varustelutoimia Itämerellä. Tarkoitukseni oli julkaista kirjoitus vasta, kun Venäjän uudet ohjusalukset seilaavat operatiivisesti harminamme Itämerellä.

Naton alkavan Suomi-tutkimuksen on vietävä puolustuskumppanuus uudelle tasolle

Suomen Atlantti-Seuran pääsihteeri Terhi Suominen oli Arto Nybergin haastattelemana viime sunnuntain lähetyksessä (Yle Areena 25.3.2018). Pääsihteeri Terhi Suominen on valittu Roomassa sijaitsevan Nato Defence Collegen (NDC) tutkijaksi ensimmäisenä suomalaisena, ja hänen neljä kuukautta kestävä tutkijapesti alkaa huhtikuun alusta. Terhi Suominen edustaa siis tutkijana Natoa, ei Suomea.

Venäjä on lännen vihollinen

Venäjä on ilmoittanut, ettei se "tule sietämään länsimaiden röyhkeyttä". Siis sama maa, jonka totaalinen välinpitämättömyys kansainvälisistä laeista, sopimuksista tai naapurimaidensa itsenäisyydestä on valitettavan hyvin dokumentoitu fakta, josta olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Kolmen Pohjoismaan on tehtävä yhteissuunnitelma kalottialueittensa turvaamiseksi

Helmikuussa 2015 Nato-maiden ulkoministerit hyväksyivät Norjan esityksen Trident Juncture 2018 -suursotaharjoituksen järjestämisestä Norjassa. Sotaharjoitus on toinen sarjassaan, ensimmäinen pidettiin Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa syksyllä 2015 (Trident Juncture 2015). Trident Juncture -harjoituksissa kyse on Naton suurimmista sotaharjoituksista, joihin osallistuvat niin maa- kuin myös ilma- ja merivoimat.

Kurdit ovat tehneet tehtävänsä, joten unohtakaamme heidät

Syyriassa sijaitsevan kurdien tosiasiallisen itsehallintoalueen Afrinin samanniminen pääkaupunki on viimeisiä vastarintapesäkkeitä vaille joutunut nyt Turkin ja sen islamistiliittolaisten haltuun.  Nato-Turkin joukot ovat nyt Afrinin keskustassa ja ensi töikseen tuhosivat iranilaisille kansoille keskeisen mytologisen henkilön Kavehin patsaan. Sota kurdien kulttuuria vastaan on avointa. Se ei kuitenkaan yllätä tietäen tilanteen Turkin puolella rajaa. 

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä