Elina Lepomäki Mahdollisuuksien maa

Kaikki blogit puheenaiheesta Oulu

Imaamien irtisanouduttava lapsiseksistä

Oulun tapahtumien vuoksi Suomessa toimivien imaamien tulisi julkisesti irtisanoutua lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsiavioliitoista. Lapsiavioliitot ovat edelleen arkipäivää monissa islamilaisissa maissa. Samoin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on peitelty ongelma, kuten Oulussa on nyt nähty. Asia ei siten ole pelkkää historian havinaa vaan karmaisevaa nykytodellisuutta.

Äänestäjiä miellyttävä huumepoliittinen kannanotto

Kirjoitin blogikirjoituksen kysymyksistä, joilla minulta on tentattu, olenko hyvä ihminen. Siihen tuli kommentti, jossa minulta kysytiin mielipidettä Suomen huumepolitiikasta. Ju-u, tuohan tuosta listasta vielä puuttuukin. Mielellänihän minä (168 Oulun vaalipiiri) näin vaalien alla annan hunajaisia lupauksia äänestäjille tässä niin monien äänestäjien äänestyskäyttäytymistä vahvasti ohjaavassa kysymyksessä.

Stora Enso vähentää: Älä jää Lumeen makaamaan, ohjeita tuleville työttömille.

Kuulin juuri radiosta huonoja uutisia Oulun alueelle. Stora-Enso suunnittelee mm. yhden paperikoneen alasajoa tehtaan kannattavuuden parantamiseksi. Tästä peliliikkeestä seurannee neljänsadan työntekijän vähennystarve yt-neuvottelujen jälkeen. Haluaisin antaa kokemuksieni perusteella epäsovinnaisia neuvoja hyvältä palkalta työttömäksi jääville ja tuoda esille järjestelmässä olevan selkeän ongelmakohdan: Työtön ei saa opiskella omavalintaisia tutkintoon johtavia opintoja.

Koulujen mielenosoittajanuorten nuhtelu on todellista mustaa huumoria

 

Tänään koululaiset ympäri maan ovat olleet osoittamassa mieltä sille laiskuudelle, jolla olemme suhtautuneet ilmastonmuutokseen.  Siinä missä me olemme huolissamme yksitysautoilun oikeuksistamme, heillä on jo varmuudella edessään merten nousu ja globaali katastrofi. Heidän kannanottonsa on vakava.

Nyt koulut ovat reagoineet siihen, että oppilaat ovat poissa koulusta mielenosoituksen vuoksi. Kun kyseessä on koko planeettamme kohtalo: se, onko maapallo elinkelpoinen muutaman vuosikymmenen kuluttua, koulujen kanta poissaoloihin tuntuu mustalta huumorilta.

Salonpään puukoulu kyläläisten olohuoneeksi

Jätin 28.1. Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Valtuuston päätöksen ansiosta Salonpään koulun kivipuoli puretaan uuden koulun tieltä. Salonpään puukoulun tulevaisuus on vielä harkinnan tasolla.

Nyt, kun kivikoulu puretaan ja rakentaminen kestää oman aikansa, ei Salonpään koulun alueella ole sille ajalle paikkaa kerhoille saatikka muulle harrastetoiminnalle. Myöskään ei löydy kirjastoa eikä edes nuokkaria, missä viettää aikaa.

Kulttuurierojen hyväksyminen on edellytys maahanmuuttajien kotoutumiselle

Riipaisin tällaisen vastineen Hesarin mielipidekirjoitukseen, jossa kaksi professoria väittivät, ettei seksuaalirikoksissa missään tapauksessa voi olla kyse kulttuurista.

"Helsingin yliopiston professorit Sarah Green ja Tuija Pulkkinen kirjoittivat taannoisessa mielipidekirjoituksessaan (HS 23.1), kuinka seksuaalirikoksissa ei ole kyse kulttuurista tai etnisyydestä, viitaten mm. Oulun hyväksikäyttöepäilyihin. Näen kirjoituksessa ikävä kyllä enemmän ristiriitoja kuin akatemian edustajilta vaadittavaa, tieteellisesti perusteltua, lähestymistapaa.

Maahanmuuttaja, länsimainen nainen ja porno

Vastenmielistä kuunnella, miten julkisessa keskustelussa on käsitelty Oulun tapahtumia ja ylipäätään sitä että maahanmuuttajat syyllistyvät valtaväestöä useammin seksuaalirikoksiin. Keskustelijat päivittelevät ilmiötä, mutteivät kykene analysoimaan tapahtumia, eivät itse asiassa uskalla edes lausua määrättyjä välttämättömiä sanoja ääneen.

Tärkein sana, joka keskustelusta puuttuu, on "porno".

Olin pedofiilin uhri

9-vuotiaana koulupoikana jouduin pedofiilin käsittelyyn, ja siksi minua ja valtavaa joukkoa kaltaisiani loukkaa syvästi se, että keskustelu aiheesta käännetään nyt selvästikin lähestyvien vaalien vuoksi sivuraiteille – maahanmuuttokysymykseksi. Muuten on tietysti hyvä, että lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin vihdoin puututaan vuosikymmenten ja -satojenkin vähättelyn jälkeen. Vai puututaanko nyt vain pieneen osaan niistä ja valtaosa sivuutetaan poliittis-kaupallisista syistä? Ja lopulta: puututaanko edes puheena olevien uhrien asiaan vai kohkataanko senkin ohi?

Oikeita vastauksia maahanmuuttopolitiikan polttaviin kysymyksiin

Ymmärrettävistä syistä maahanmuuttopolitiikka askarruttaa ihmisiä, joten otan vapauden vastata muutamiin yleisimpiin viime päivinä julkisessa keskustelussa kuulemiini fraaseihin. Tässä neljän kärki:

Putinin kaupparatsu saapui Suomeen

 

 

Poliisilla on kova työ varjella seksuaalirikosten uhreja ja heidän läheisiään myös poliittisilta korppikotkilta, jotka lehahtavat ylle lekuttelemaan. Paikalle on lentänyt mm. brittitoimittaja Katie Hopkins, joka ei nykyisellään tosin enää juuri perinteiselle medialle työskentele, sillä hän on jättänyt taakseen työnantajilleen jättimäisiä laskuja leimattuaan syyttömiä ihmisiä ties mistä. Hopkins sai potkut jopa karkeamaineisesta The Sunista, mitä voidaan pitää jo saavutuksena.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä